lauantai 28. maaliskuuta 2015

Erätulilla


Tämän hetken kuumin juttu on olla hangilla ja tehdä nuotio sinne missä sattuu nälkä yllättämään. Hangenkantokyky on sitä luokkaa, että siellä pääsee minne tahansa haluaa. Usein meillä on kelkan lisäksi mukana potkukelkka. Varsinkin tyttären kanssa kahdestaan hangilla liikkuessamme pakkaamme potkuriin repun, viltin ja kuivia klapeja.

Ensimmäisen kipinän jälkeen olen tehnyt erilaisia nuotioruokailuun liittyviä hankintoja. Reppu alkaakin olla niin täynnä tavaraa, että sopivatkohan eväät enää mukaan?! Ihan ensimmäisenä hankin retkikirveen ja kokoon taitettavat makkaratikut. Aion vakaasti kehittää itseäni nuotioruuan laittajana. Tänään tilasin partiomyymälästä lettupannun. Maltankohan odottaa sitä hetkeä, että pääsen paistamaan ensimmäisen letun? Arvaan, että laivakoira odottaisi yhtä malttamattomasti, jos tämän arvaisi. Hän nimittäin saa aina sen ensimmäisen kirsunsa eteen. Ilman hilloa tietenkin.

Rantteellakin on tapahtunut jotain. Ehkäpä jonkilaista laavuntynkää siellä työstetään. Rangat on ainakin hinattu pihaan saakka ja taitaapa niistä kuorikin jo olla kasassa tantereella. Ehkäpä ensi kesänä poukamassa uidaan ja uinnin päälle ruokaillaan laavun tulilla. Siinäpä sitä on hyvä ottaa sitten nokosetkin.

Kesää odotellessa.
Ensin kuitenkin nautitaan jäistä. Toivottavasti sadepäivän jälkeen vielä pakastuu, sillä pääsiäisen aikaan on pitkät päivät aikaa reissata.

Hyvää pääsiäistä toivotellen saaren asukas.

Ei kommentteja: