Historiaa



Käkisaaren historian palasia
Käkisaaren asuttamiseen kuten muihinkin Kainuun asutukseen vaikutti paljon Isoviha vuosina 1700-1721. Pirttejä poltettiin ja asukkaat tapettiin, jos kiinni saatiin. Käkisaaren maastossa on edelleen näkyvissä kaivantoja, joiden alkuperää ei aivan tunneta. Lieneekö kyseessä asukkaiden kaivama piilopirtin perusta, vai mikä lienee? 

Myöhäisemmätkin sodat ovat vaikuttaneet täällä. Kerran pirtit poltettiin maan tasalle koko Vuolijoen alueelta, niin että vain yksi asumus jäi pystyyn. Asukkaiden kiusana on sotien lisäksi riehuneet kulkutaudit, kuten rutto 1700-luvun alkupuolella. Toki kulkutaudit eivät levinneet niin nopeasti harvaan asutun Kainuun alueella ja niin tauti olikin enimmäkseen etelä suomalaisten kiusa.

Vuosikausia Vuolijoelle olikin merkitty kymmenen talollista, joiden määrä veroluetteloissa heilahteli laidasta laitaan. Osa noista taloista sijaitsee Käkisaaressa edelleen. Nähtävästi kuitenkin olot ovat vakiintuneet 1700-luvun puolivälissä, koska esimerkiksi tila, jolla edelleen asumme, on ollut saman suvun hallussa noilta ajoilta saakka.

Käkisaari on ollut aikojen alussa niemi ja merkittynä vanhoihin karttoihin Käkiniemen nimellä. Perimätiedon mukaan Käkiniemen kaivoivat saareksi venäläiset sotilaat Isonvihan aikana. Saaren maaperästä löytyy edelleenkin venäläisiä metallirahoja. Tämä tukenee venäiläisten läsnäoloa Käkisaaressa.

Kaivannon perustamisen syitä on monesti aprikoitu. Epäillään, että venäläiset olisivat kaivaneet niemen saareksi siitä syystä, että se on ollut hankala kiertää vesitse. Käkisaaren uloin niemi nimittäin pistää aavaan selkäveteen, jossa myrsky sopii riehumaan ja kaatamaan veneitä. Käkisaaren alueella on useita muinaishistoriallisia alueita, kuten lapinraunioita ja myöhäisemmältä ajanjaksolta tervahautoja ja historiallisesti arvokkaita rakennuksia.


 Kotini Käkisaaressa
Kotimme on vanhalla maatilalla, joka on ollut saman suvun hallussa arkistotietojen mukaan jo vuodesta 1752. Pihapiirissä näkyy edelleen menneisyys kiviraunioissa ja joissakin säilyneissä rakennuksissa. Pihan reunamilta, kuloheinän seasta löytyy vanhoja työkoneita. Parisen vuotta sitten, etsiessäni lepän käpyjä, katse puihin käännettynä, kompastuin vanhaan hevosauraan. Tänäpäivänä tuo aura koristaa kukka-asetelmaan pihalla.

 Varastoaitan sisältöä.
 Rantapetäjä on ihan oma lajikkeensa.
 Heti taimesta huomaa eron, sen voi jopa sotkea Sembramännyn taimeksi.
 Ei niin vanhaa, mutta tarpeeksi vanhaa minulle.
 Alkukesäisin pihamaan täyttää huumaava tuoksu, kun pihlaja, tuomi ja kielo kukkivat lähes samaan aikaan. Pyhää pihlajaa esiintyy pihan reunoilla todella runsaasti. Saaren rannoilla kesä tulee myöhempään kuin sisämaassa ja järven vaikutuksesta luonto menettelee hivenen eri tavalla. Ison Oulujärven lämmetessä lämpöä riittää ja kasvukausi jatkuu syksyllä sisämaata pidemmälle.
 Pänikkä oli sen verran huonokuntoinen, että raskin tehdä siitä pohjan kukka-asetelmalle. Jotainhan vanhaa pitää saada myös esille. Kelkka puolestaan on ja kestää. Vuodesta toiseen!
Piilossa! Rantamaat ovat olleet todella kivisiä pellon pohjia. Menneille sukupolville kaikki kunnioitus noiden kivien keräämisestä. Nimittäin suurin osa on jo painunut maan sisälle ja voimme enää nähdä vain "jäävuoren huipun" noista raunioista. Kilometreittäin kerättyjä kiviä raunioissa, eikä minkäänlaisia moottorikäyttöisiä koneita käytössä. Nostan hattua entisajan maanviljelijoille!
Lähetä kommentti